Mikko@mikkoholm

Pitää laitureista ja rieskasta. Uskaltaa silittää kissaa vatsasta.

mikkoholm.fi/

42 posts 229 followers 344 following

Mikko

Laiturilla kaupungin äänet leikkivät yhdessä viimeisten jäiden kanssa. Se oli kuin tuhannet pienet lapset olisivat kilvan kuiskutellen tehneet suunnitelmia siitä, mitä tekisivät seuraavaksi. Sinun aikuinen äänesi kuului niiden ylitse ja kuuntelin sitä, mutta en nähnyt sinua. Olit kuin kameleontti, takanasi kaupunki, meri, aika ja ihmiset. .
En voinut olla kysymättä itseltäni, kuka olet sinä, jolla on monta muotoa?
.
Sinussa on historia hakattuna riimukirjoituksella katseeseesi ja silmäkulmiesi uurteisiin, joita kukaan ei osaa tulkita. (Ja juuri minä kaipaan jotain ennustajaeukkoa tai karttaa, joka osaisi antaa minulle puolestani vastauksia.) Silti meren pinta hengittää kanssasi samaan tahtiin ja jaat samaa, syvällä olevaa tyyneyttä ja vakautta.
.
(Siksikö suussani maistuu suola ja ilmassa oleva kosteus tuntuu kosketukselta?)
.
Olen varma, että tullessasi näkyviin sydämeni täyttää laulu, aallot lyövät kaikkiin maailman rantoihin vuorovesistä piittaamatta ja sinä opastat kaikkia merenkulkijoita. #lomalla #ulapalla #rannalla #matkalla #tässä #nyt #joskus #jossain


2

Mikko

Liikennevaloissa odottaessani näin taustapeilistä auton, jonka kyydissä istui vanhempi pariskunta. Mies lauloi iloisena jotain kappaletta sormien tapaillessa rytmikkäästi ohjauspyörän pintaa. Vieressä istuva rouva hymyili, katseli taivaalle ja otti sen jälkeen sylissään olevasta paperipussista leivonnaisen. Hän haukkasi siitä palasen, ja hänen koko olemuksensa alkoi hymyillä silmiin syttyneen valon korostaessa silmäkulmiin syntyviä uurteita.
.
Kenties syvän, yhteisen ja pitkän yhteiselon myötä he eivät olleet enää toisistaan erillisiä. Naisen kääntäessä katsettaan kohti miestä tämä vastasi eleeseen omalla, vastakkaisella liikkeellään. Tässä kohtaa heille syntyi myös eroavaisuuksia, ehkä niitä tarvittavia pieniä kitkan palasia, jotka pitävät suhteen jännitettä yllä. Naisen käsi ojensi miehelle leivonnaisen puolikasta ja mies kurottautui koko kehollaan häntä vastaan. Mies otti suuhunsa jäljellä olevan suupalan, jonka jälkeen hän vaikutti ymmärtävän naista entistä enemmän. Koko auton tuntui täyttävän yhteinen ja lämmin, jaettu onni.
.
Käänsin itsekin katseeni takaisin tiehen. Edessäni olevan auton ikkunasta heijastuivat taivaalla lentävien lintujen hahmot. Tunsin edelleen takana olevasta autosta huokuvan tyytyväisyyden ja mietin itsekseni, että minäkin haluan leivonnaisen.


5

Mikko

lauantaina 16.12.
.
Olen tällä viikolla keskustellut liian monta kertaa yhteiskunnan pahoinvoinnista. Syiksi olen kuullut yhteisten arvojen katoamista, kiirettä, vastuuttomuutta ja mobiiliteknologiaa. Minusta taas tuntuu siltä, olemme jollain ihmeellisellä tavalla menettäneet uskomme intohimoon ja kauneuteen, ja sitä kautta yhteyden itseemme ja toisiimme.
.
Hymykuopat ovat minusta yksi maailman kauneimmista asioista, mutta ne osaavat olla myös pelottavia. Niissä asuu maailman onni, mutta kuitenkin, kyyneleen osuessa niihin ne muuttuvat loputtoman syviksi kaivoiksi. Silloin niissä tiivistyy maailman kaikki suru, epätoivo ja epäusko. Samassa katsoja voi havaita itsensä pinnan heijastuksesta ja tuntea olevansa keskellä tuota kaikkea voimattomana ja avuttomana.
.
Kauneutta on kuvattu voimaksi, joka on kuin yläpuolellamme lentävä raivoisa, näkymätön lohikäärme. Liian usein unohdamme sen olemassaolon ja keskitymme pitämään sitä turhana haikailuna tai säälittävänä ripustautumisena johonkin olemattomaan. Kenties juuri noina kyynelten syvinä hetkinä se nousee taivaalle tehden itsensä näkyväksi muistuttaen meitä samalla kauneudesta, intohimosta, halusta, rakkaudesta ja antaa meille voiman kohdata omat syvimmät pelkomme, elon raadollisuuden ja ylittää ne. Ehkä juuri silloin voimme kohdata toisemme.
.
Nyt kuitenkin kissa nukkuu hiljaa vieressäni. Se ei karju, huuda, raivoa tai näytä vihaa. Se ei ole koskaan oppinut juurikaan kehräämään, mutta sen hiljainen kehon tärinä on opettanut minut tunnistamaan sen onnellisuuden. Nyt se ei kenties tärise, mutta sen tassut liikkuvat epäsäännöllisissä sarjoissa, etsien kenties unen seassa piileskelevää hiirtä. Siinä on jotain samaa kuin minussa. Minäkään en ole oppinut kehräämään, mutta osaan kyllä vatkata jalkaani nukkuessani.
.
#kissa #lohikäärme #lauantai #hymykuopat #vatkaavajalka


2

Mikko

Maanantaina 21. marraskuuta
.
Löydettyämme kaupungit kodiksemme otimme käyttöömme uuden sanan kuvaamaan meille aikaisemmin tuttua. Luonnosta tuli näin vieras paikka, jonne saatoimme mennä, ja josta saatoimme palata.
.
Sanat ovat löytöretkiä, jotka avaavat uusia tulkintoja ja näkökulmia. Olen oppinut myös inhoamaan niitä. Välillä katson tarkkaan askeleitani, jotta en tulisi laukaisseeksi ansaa ja joutuisi pulaan. Joskus taas huomaan vihastuvani, koska sanat johtavat minua harhaan. Syksyllä vastaani tuli sana, jota en ollut kuullut ja johon kiinnyin. Metsänpeitto on maahisten ja metsänhaltijoiden maailma, jossa kulkijan valtaa omituinen, vieras olo. Se on maailma, josta on vaikea löytää ulospääsyä. Se on varmasti sama paikka, jonka liikkeet paljastuvat välillä silmäkulmassa, ja joka on välittömästi kadonnut päätä käännettäessä.
.
Metsänpeitosta on myös keinoja päästä pois. Tarinoiden mukaan yksi niistä on jalkojen välistä katselu. Tunnistin siitä jotain tuttua. Olen nähnyt lukemattomia kuvia, joissa ihmiset katselevat maailmaa jalkojen välistä. Olen alkanut ajatella, että ehkä me olemme eksyneet jonnekin ja meille on käynyt samalla tavalla, kuin metsänpeitossa lehmänsä kadottaneelle. Lehmänsä maahisten valtakuntaan kadottanut saattoi istahtaa lehmänsä päälle kesken etsinnän huilaamaan, luullen sitä kiveksi. Onneksi meissä asuu jotain ikiaikaista viisautta, ja yritämme kuikuilla ympärillemme tietämättä siltikään, mitä teemme ja miksi.
.
Minusta tuntuu, että kaupungitkin alkavat käydä meille vieraiksi.
.
#maahinen #digitalisaatio #lehmä #kaupunki #tarina #ainakinkolmefiltteriä


4

Mikko

Lauantaina 16.9.
.
En olisi eilen aamuyöstä pyydettäessä osannut osoittaa kartasta, missä olen. En olisi osannut paikantaa itseäni muillakaan tavoilla. Pimeä, tyyni järvi antoi ainoastaan vihjeen nostaessani ohitse kelluvia lehtiä laiturille. Peruskalliolle rakennetut tiilitalot olivat vankkoja ja huokuivat turvallisuutta, mutta niiden pinnat eivät heijastaneet mitään. Läheiset sataman rakennukset eivät olleet ihmisiä varten, ne oli tehty koneille. Paluumatkalla ohitetun kirkon ikkunat oli tarkoitettu sisäpuolelta katsottaviksi kohti korkeuksia, ulkopuolella olevalle ne eivät antaneet mitään. Vastaantulijoiden lasittuneissa silmissä oli jotain samaa kuin puiston penkillä istuvien rakastavaisten; heille ei ollut muita.
.
Paluumatkalla konduktöörin kevyt kosketus hätkähdytti, sillä en ollut huomannut nukahtaneeni. Hymyilin vieressä istuvalle herralle, suljin silmäni uudelleen ja tunsin, että olin ollut olemassa.


0

Mikko

Sunnuntaina 4.kesäkuuta
.
Edvard Munch on aikanaan todennut, ettei kamera pysty kilpailemaan siveltimen kanssa niin kauan, kun sitä ei pysty viemään taivaaseen tai helvettiin. Onhan se toki ymmärrettävää. Sivellin on pieni ja kevyt, kun taas kamera on iso ja kömpelö. Hankalahan sitä on kantaakin. Kamerat ovat kuitenkin kehittyneet hurjasti reilussa sadassa vuodessa ja ne ovat nykyisin hyvin pienikokoisia. Olen nähnyt elokuvissa salaisten agenttien piilottavan niitä jopa takin nappeihin.
.
En usko kuitenkaan tuon päärynäkasvoisia miehiä maalanneen taiteilijan tarkoittaneen fyysistä kokoa, vaan viitanneen enemmän siveltimen kykyyn tallentaa ja ilmaista kaikki inhimillinen ilo ja kärsimys kankaalle. Viime aikojen varjoissa tuntuu kuitenkin siltä, että kameran pelottavuus piileekin juuri siinä itsessään. Siinä missä sivellin luo aina jotain uutta, kameran kyky tallentaa todellisuus veitsenterävästi riittää ikuistamaan kaiken sen epäinhimillisen kärsimyksen, jota jollain ihmeen tavalla osaamme toisillemme aiheuttaa jo elämämme aikana. #munch #huuto #päärynä


0

Mikko

Lauantaina 13.toukokuuta
.
Muutama viikko sitten huomasin, aamuviideltä, kuinka tekstinkäsittelyohjelmien kursorit, I, muistuttavat englanninkielistä minää. (Ne ovat kuin linnunpoikasia) Niillä on nälkä, ja itsekeskeisesti ne huutavat jankuttaen vain minä, minä, minä, minä, minä. Osaisinpa olla niille tarpeeksi, kun en osaa oikein olla itsellenikään lempeä.
.
Voisi kuvitella, että kursorit olisivat voineet olla ihan mitä tahansa. Kenties kirjain U, edes pieni sellainen, joka voisi muistuttaa sinusta. Silloinhan se vasta olisikin kiva kirjoittaa, sitä tekisi jotain jollekin. Pelkkä minä kun on tyhjä ja loputon. Ei ole mikään ihme, että väsymme tutkimuksiimme, esseisiimme, päiväkirjoihimme ja töihimme.


1

Mikko

Tiistaina 4.4.2017
.
Katsoin eilen auton ikkunasta lintuja, jotka seisoivat sillä ohuenohuella alueella, joka syntyy jään ja sulavan veden väliin. Sillä, joka tuntuu aineen aavemaiselta olomuodolta sormen hipaistessa sitä, ja joka muuttuu veitsenteräväksi liian kovaa painettaessa. Voi veljet, millaista se olisikaan olla vastaanottamassa kevättä sillä rajalla, jossa talvi on enää vain hiljainen ritiritiriti. Huokaisin, ja käänsin katseeni takaisin tiehen. Jostain syystä asfaltin ja ruskean ruohon välinen raja ei herätä minussa samanlaisia tunteita.
.
Tänään katselin venerannan tyhjää laituria ja hymy hiipi hiljaa huulilleni. Vain pieni tovi, ja purjeveneen kärki voi jälleen lipua hiljaa laituriin ja jäädä siihen köysien varaan tuulen temmottavaksi. Aina siihen saakka, kunnes voin leikkiä luonnon herraa ja kuvitella hallitsevani purjeita ja tuulia. Huaahaahaa, aion huutaa mennessäni. #kevät #vene #ritiritiriti


1

Mikko

Torstaina 30.3.2017
.
Muistan Jari Ehrnroothin kuvanneen nyrkkeilyä kokemukseksi, jossa ihminen tuntee tarkoin mitatun kehän keskellä oman kehonsa rajallisuuden vastustajan nyrkiniskujen määrittelemänä. Hänen ajatuksensa tuli mieleeni, kun istuin eilen puistonpenkillä ja oma kehoni ilmoitteli minulle väsymyksestään, joka johtui hyvistä näkökantaani muuttaneista luennoista, mahtavista ihmisistä, myöhäisistä keskusteluista, Halloum-juustosta, salaateista, naurusta, saunasta, laulamisesta, ja mahdollisesti myös vähäisistä yöunista. Tuona hetkenä siinä penkillä tunnistin myös toisen näkökulman, jossa aurinko ja tuuli eivät määritelleet oman kehoni rajoja, vaan tunsin niiden kulkevan lävitseni ja olevani onnellinen juuri siinä.
.
Tänä aamuna odotin kahvin tippumista jonkin eläimen mukaan nimetyssä jooga-asennossa ja tunsin, kuinka kissa hiipi taakseni ja alkoi selkä kaarella teroittaa tyytyväisenä kynsiään minun selkääni. Se tekee usein niin silloin, kun haluaa itselleen huomiota. Silloin tiesin jälleen tarkalleen, missä kehoni rajat menevät.


2

Mikko

Sunnuntaina 19.3.2017

Pidän kovasti kissoista. Ne ovat hauskoja, mielikuvituksellisia, ja välillä hieman pelottaviakin olentoja. Joskus ne pysähtyvät paikoilleen ja viettävät pitkiä aikoja tuijottaen tyhjyyteen. Samaan aikaan niiden selän köyristyessä, ja karvojen noustessa pystyyn minuakin alkaa usein pelottaa. .

Viikonloppuna pysähdyin museossa kuvaamaan pientä veistosta, joka esitti lätäkössä hyppivää tyttöä. Samassa löysin myös itseni tuijottamasta seinää. Kameran läpi katsottuna seinällä riekkuvat valot vaikuttivat olevan hurjassa vauhdissa ja minusta tuntui, kuin olisin astunut suureen karuselliin. Ja sivusilmällä näin, kuinka ihmiset tuijottivat minua, joka tuijotti seinää. Minulle käy usein niin; innostun yhdestä asiasta, huomaan yhtäkkiä jotain muuta kiinnostavaa ja unohdan kokonaan kaiken aikaisemman. Minulle on kertynyt huomattava määrä puolittaisia, tai vähintäänkin yksineljäsosajuttuja. .

Kotona kevät oli pyyhkinyt pihalta ilveksen ja kauriin jäljet. Jäniksen, hiiren ja lukemattomien lintujen merkit olivat vielä luettavissa. Nyt jännitän, kuinka monta myyränkoloa lumen alta paljastuu. Tammikuussa, lumien sulaessa hetkeksi, ehdin laskea niiden lukumääräksi kuusikymmentäkaksi.
#kissat #tuijotus #myyrä #kevät #museo


1

Mikko

Sunnuntaina, 19. helmikuuta. .

Mummoni on neulonut minulle lahjaksi villasukat lähes joka joulu. Mummoni on taitava käsistään, joten sukkien kantapäät ovat vahvat ja ne kestävät pitkään. Hän piilotti niihin makeisia sisälle, jonne ne joskus unohtuivat ja löytyivät vasta, kun varomattomasti astui lattialle. Ensin pehmeä villa uutuuttaan vastusti askelta kantapään kohdalla, kunnes suklaakonvehti tervehti varpaita juuri niin, kuin suklaalla on tapana tehdä. .

Isäni on mukava ja viisas mies. Hän auttaa monissa asioissa, esimerkiksi kissan hoidossa matkojen aikana. Hän sanoi joskus leikkisästi, että niin kauan kuin talossa on kissa, sen karvoja löytyy aina keitetyn kananmunan sisältäkin. .

Itse olen miettinyt sitä, mikä on minun viisauteni tai taitoni, jonka voin jättää kerrottavaksi. Ymmärsin sen tänään ottaessani kosteita villasukkia pesukoneesta pois. Villasukat kestävät ikuisesti, jos ei ole liian innokas imuroimaan. Pesukoneessa kissankarvat huovuttuvat sukkaan kiinni muodostaen näin alati itseäänkorjaavan kehän. Toivon vain, että saisin irvikissan hetkeksi hoitoon. Mummon neulomat sukat ovat värikkäitä. #villasukat #viisaus #kissa #mummo #laiskuus #minäkasvan


5

Mikko

keskiviikkona 8.helmikuuta, 2017

Tänään heräsin virkeänä, täytin aamulla kissan lelun herkuilla, annoin chileille vettä, pakkasin, kävelin töihin, kirjoitin useamman sivun tekstiä, puhuin kahdellesadalle ihmiselle, lähetin kymmeniä viestejä ja yhden sähköpostin, kokosin esitelmää, söin intialaista voikanaa, pysähdyin hetkeksi nauttimaan auringonvalosta, söin suklaata, ahdistuin hetkeksi jostain, sekosin viikoissa, vastasin kokouskutsuun myöntävästi, join kahvia, lupasin juosta puolimaratonin, innostuin vanhoista sarjoista, lannistuin vanhoista sarjoista, koska uusia kausia on tullut niin paljon lisää, löysin vanhan viestin, jossa toivotettiin hyvää joulua ja vastasin siihen, opin tulostamaan 3d-tulostimella, puhuin tiedolla johtamisesta, luin kirjaa, kuljin punaisissa villasukissa, ja päivää on vielä jäljelläkin. Jostain syystä onnistun tiivistämään tämän kaiken muotoon ”ihan hyvin”, kun joku kysyy päivästäni.
.
Sartre on joskus sanonut, että tietoisuus ja maailma ilmenevät samanaikaisesti. Minusta tuntuu siltä, että hän ei ole koskaan istunut pitkiä matkoja autossa. Minua alkaa aina pissattaa sen jälkeen, kun huoltoasema on jo jäänyt taakse. Sen takia kuljen paljon junalla, jotta voisin rauhassa miettiä, mitä kaikkea on tapahtunut.


2